Ksar el-Kebirin taistelu
| Ksar el-Kebirin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Ksar el-Kebirin taistelu piirroksessa vuodelta 1629.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
15 000 - 20 000 |
50 000 | ||||||
.svg){kind=small}
_(1554-1659).svg){kind=small}
Ksar el-Kebirin taistelu eli kolmen kuninkaan taistelu (arab. معركة الملوك الثلاثة) tai Wadi al-Makhazinin taistelu (arab. معركة وادي المخازن, Marokossa) käytiin Marokossa 4. elokuuta 1578 lähellä Ksar-el-Kebirin kaupunkia[1] Portugalin kuningas Sebastian I:n ja Marokkoa hallinneen Saadi-dynastian sulttaani ʿAbd al-Malikin joukkojen välillä. Marokon syrjäytetty sulttaani Muhammad al-Mutawakkil oli pyytänyt Portugalilta apua valtaistuimensa palauttamiseksi. Sulttaanin avustaminen antoi Portugalille tekosyyn yrittää oman valtansa laajentamista Marokossa. Taistelu päättyi Portugalin tappioon ja kaikkien kolmen merkkimiehen, Sebastianin, Al-Malikin ja Al-Muttawakkilin kuolemaan - siitä nimitys kolmen kuninkaan taistelu. Lopputulos esti Marokkoa joutumasta Portugalin alaisuuteen, vaikka tämä säilyttikin asemansa monissa Marokon rantakaupungeissa.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sebastian I tuli Portugalin kuninkaaksi kolmevuotiaana vuonna 1557. Sebastian oli kasvanut vastauskonpuhdistuksen ja maan sotilaallisen ylimystön vaikutuspiirissä ja omaksunut ajatuksen Pohjois-Afrikan valtaamisesta. Vuonna 1574 hän vieraili Ceutalla ja Tangerissa, mikä vahvisti hänen haluaan toteuttaa ristiretki islamilaiseen Marokkoon. Marokon sisäpoliittiset tapahtumat antoivat tekosyyn puuttua Marokon asioihin. Maata hallinneen Saadi-dynastian hallitsija Muhammad al-Mutawakkil oli menettänyt asemansa osmanien tukemalle Abd al-Malikille. Vuonna 1576 Al-Mutawakkil tuli Iberian niemimaalle pyytämään tukea valtaistuimensa palauttamiseksi. Espanjan Filip II kieltäytyi, mutta Sebastian otti ehdotuksen innostuneesti vastaan.[2]
Sebastian kokosi noin 15 000 miehen,[2] toisten mukaan 20 000 miehen[3] armeijan, joka purjehti Afrikkaan vuonna 1578. Mukana oli portugalilaista ylimystöä, vasta värvättyjä sotilaita, noin 2 000 kastilialaista ja ulkomailta värvättyjä palkkasotilaita Italiasta, Irlannista ja jopa saksalaisia luterilaisia ja alankomaalaisia kalvinisteja. Joukoilla oli hakapyssyjä ja vahva tykistö, mutta sen kevyt ratsuväki oli heikko. Varsinaisia sotajoukkoja seurasi kuormaston mukana naisia ja lapsia, kuten tapana oli.[2]
Sotaretki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaksikymmentäneljävuotiaan Sebastianin armeija saapui Tangeriin 13. heinäkuuta. Siellä armeijaan liittyi sotilaita kaupungin varuskunnasta. Tangerista joukot etenivät Asilahin kaupunkiin, jonka al-Mutawakkilille uskollinen kuvernööri oli luovuttanut portugalilaisille. Kastilian kuningas oli houkutellut Sebastiania valtaamaan al-Arishin kaupungin, joka uhkasi espanjalaisten merireittejä Kanariansaarille. Kaupunkiin pääsi Asilahista joko maitse tai meritse. Sebastian valitsi maareitin ehkä siksi, että al-Arish tunnettiin laivoille vaarallisista matalikoista, ja sillä oli voimakas meripuolustus. Maareitti vaati Loukkosjoen ylittämistä Ksar-el-Kebirin pohjoispuolella ennen kuin reitti kääntyisi uudestaan rannikolle. Portugalilaiset uskoivat Abd al-Malikin olevan satojen kilometrien päässä Marrakechissa, mutta tämä olikin koonnut armeijansa ja lähtenyt portugalilaisia vastaan.[2] Muslimiarmeija oli portugalilaisia heikommin varustettu, mutta kaksi kertaa suurempi. Siihen kuului 50 000 miestä jalka- ja ratsuväkeä. [3]
Armeijat kohtasivat Loukkosjoen ja sen sivujoen välisessä maastossa. Muslimiarmeija pakotti portugalilaiset vetäytymään Laracheen rannikolla, mutta armeijan ylittäessä tulvivaa jokea monet hukkuivat tai antautuivat. Sekä Sebastian että al-Mutawakkil hukkuivat. ʿAbd al-Malik, joka oli koko ajan ollut vakavasti sairas, kuoli seuraavana aamuna.[3][2]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]ʿAbd al-Malikin seuraajaksi nousi hänen veljensä Ahmad al-Mansur ("voittoisa"). Tämä rikastui portugalilaisista sotavangeista saamillaan lunnailla. Portugalissa kuninkaan kuolema ilman perillistä johti maan joutumiseen Espanjan kontrolliin seuraavien 60 vuoden ajaksi.[3][2]
Portugalin tappio merkitsi loppua haaveille Pohjois-Afrikan valloituksista. Joukkojen mukana Marokossa ollut Jerónimo de Mendonça kirjoitti teoksen, jossa hän syytti kuningasta viivyttelystä Marokossa, mikä oli antanut ʿAbd al-Malikille aikaa koota armeijansa. Tästä tuli vallitseva käsitys, joka on myöhemmin kyseenalaistettu. Portugalilaisten virheiden ohella on alettu painottaa myös marokkolaisten parempaa johtoa ja taitavaa hakapyssyjen käyttöä ratsailla. Portugalilaisten aikaisemmat voitot Marokossa olivat johtuneet tuliaseidensa käytöstä, mutta Ksar el-Kebirin taisteluun mennessä he olivat menettäneet etulyöntiasemaansa, kun marokkolaiset olivat kyenneet nykyaikaistamaan armeijaansa.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pekka Masonen: Pelissä koko maan kohtalo. Aamulehti, 16.6.2011, s. A02.
- ↑ a b c d e f g A. R. Disney: A History of Portugal and the Portuguese Empire - Volume 2: The Portuguese Empire, s. 16-20. Cambridge University Press, 2009. ISBN 978-0-511-65024-6 (englanniksi)
- ↑ a b c d Battle of the Three Kings Encyclopaedia Britannica. Viitattu 24.3.2023.